Hanke on edennyt toteutuksen puoliväliin, joten oli sopiva aika järjestää työpaja otsikolla Itsearviointi.

Pieni projektiryhmämme kokoontui Tampereelle 31.1. pohtimaan kuinka hyvin olemme hankkeessa tähän mennessä onnistuneet ja olemmeko tehneet hankkeessa niitä asioita, joita hankehakemuksessa olemme luvanneet tehdä. Oli siis itsetutkiskelun aika. Onneksemme saimme itsearvioinnin tekemiseen tukea AktiiviPlus-hankkeelta. Sieltä tuli ammattitaitoinen itsearviointityöpajan vetäjä, joka johdatteli meitä projektityöntekijöitä itsearvioinnin äärelle. Kiitos AktiiviPlussalle ja Jannelle vielä kerran.

Read More…

Helsingin osahankkeen syksy huipentui 24.10.2012 järjestettyyn RuutiExpoon, jossa kirjaston vuosittainen ständi toteutettiin Osaavat verkostot -hankkeen ja kirjaston nuorisotoimen yhteistyönä. Ruuti on Helsingin opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen vuonna 2011 perustama nuorten vaikuttamiskanava. Sen puitteissa on järjestetty 2011 lähtien RuutiExpoa, jossa nuorille on tarjolla monenlaisia työpajoja ja vaalikeskusteluja. Lisäksi RuutiExpossa oli tällä kertaa Ruudin ydinryhmän vaalit. Opetustoimen ja nuorisoasiainkeskuksen lisäksi RuutiExpossa on mukana muita kaupungin virastoja toiminnallisilla pisteillään. Vuoden 2012 RuutiExpo järjestettiin Helsingin kaupungintalolla.

Read More…

Kansallista pelipäivää vietettiin lauantaina 10.11.2012 ja hankkeessa mukana oleviin kirjastoihin Viikkiin ja Myllypuroon järjestettiin tuoksi päiväksi monenlaista toimintaa. Fifa-peliturnaus oli molemmissa kirjastoissa erittäin suosittu etenkin nuorten poikien keskuudessa. Sen lisäksi tarjolla oli erilaisia lautapelejä: Viikissä pelattiin vuoden 2012 parhaita pelejä ja Myllypurossa oli Itä-Helsingin shakkikerhon piste, jossa osallistujat saattoivat opetella shakin peluuta. Pelipäivä osoittautui erittäin lystikkääksi ja se tullaan hyvin todennäköisesti toistamaan myös ensi vuonna.

Anki

Syksy 2012 oli Osaavat verkostot -hankkeen Helsingin päässä täynnä monenlaista hulinaa. Yhtenä hankkeen tapahtumista oli Myllypuron mediakirjaston syyslomarieha, joka järjestettiin 19.10.2012. Mukaan tuli kymmenittäin alueen lapsia ja varhaisnuoria. Syyslomariehassa tehtiin mm. pinssejä, otettiin kasvomaalauksia, treenattiin dj workshopissa, pidettiin Fifa-turnaus ja tehtiin valomaalauksia.

Kouvolan pääkirjaston eteistilaan avattiin juhlallisin menoin Urban Office -kaupunkitoimisto 1.11.2012. Kirjastotoimenjohtaja Merja Sali leikkasi punaisen nauhan, josta palan sai myös toimiston ensimmäinen asiakas. Kouvolan Urban Office tarjoaa maksutonta työskentely ja kokoustilaa asiakkaiden käyttöön. Samassa tilasta päivystystä jatkaa myös koulutusneuvonta Kymiedu.

Urban Officen tuominen Kouvolaan on osa Osaavat Verkostot -hankkeen toteutussuunnitelmaa.

Aukioloajat ma-to klo 10-18, pe klo 10-16. Yhteydenotot harri.pikka@kouvola.fi puh: 0206156089

Helsingissä järjestetään syyskuussa maailman ensimmäinen OKFestival. Viikon mittaisen festivaalin ohjelma koostuu työpajoista, luennoista, hackathon-ohjelmointisessioista sekä verkkovälitteisistä tapahtumista. Festivaali yhdistää ensimmäistä kertaa kaksi vuosittaista tapahtumaa, Open Government Data Campin ja Open Knowledge Conferencen. OKFestivalin tämänvuotinen teema on Open Knowledge in Action. Festivaalin aikana keskitytään tarkastelemaan tiedon avaamisen hyötyjä, erilaisia organisaatioita, jotka voivat hyötyä uudenlaisesta tiedon jakamisesta, sekä sitä, minkälaisia vaikutuksia läpinäkyvyydellä voi olla yhteiskunnassa. Festivaalin ohjelma on osallistumista painottava, ja sitä on suunnitellut yhdessä yli 100 asiantuntijaa. Ohjelmassa on mukana yhteensä 13 aihealuetta hallinnon läpinäkyvyydestä avoimeen laitteistoon, ja siinä korostetaan ympäri maailmaa syntyvien avoin tieto- sekä avoin data -aloitteiden moninaisuutta.

Hankkeemme on mukana torstaina 20.9. Open Education –sessiossa. Samassa yhteydessä kokoonnumme Aktiivi -hankkeen verkostotapaamiseen miettimään tuotteistamista.

Osaavat verkostot -hanke ja Myllypuron mediakirjasto osallistuivat 22.8.2012 Liikuntamyllyssä järjestettyyn Fun Action -syystapahtumaan. Mukana oli noin 900 yläasteikäistä kahdesta koulusta: Vartiokylän yläaste ja Porolahden peruskoulu. Väkeä oli siis paljon ja meno oli sen mukaista!

Rakensimme tapahtumaan ständin, joka sisälsi valokuvauspisteen, Myllypuron mediakirjaston esittelymateriaalia sekä Osaavat verkostot -hankkeen kyselyn, jolla keräsimme nuorilta mielipiteitä siitä, millaisista tapahtumista he olisivat itse kiinnostuneita. Kyselyyn vastanneet saivat lakut ja kaikkien vastaajien kesken arvottiin muutama palkinto.

Read More…

Kesäkuun 2012 alussa keitimme kahvit Myllypuron mediakirjastolla ja istahdimme juttelemaan mahdollisesta yhteistyöstä Liikuntamyllyn FunAction-hankkeen vetäjän Lauri Immosen kanssa. Tapaaminen oli varsin tuottoisa. Päätimme, että ryhtyisimme yhdessä suunnittelemaan Parkour in Helsinki -videopajaa syksylle. Ajatus oli, että videopaja toteutettaisiin osittain FunAction-hankkeen parkour-kerhon yhteydessä.

Tämän lisäksi sovimme, että Myllypuron mediakirjasto tulisi mainostamaan tulevaa videopajaa ja muuta Osaavat verkostot -hankkeessa järjestettävää toimintaansa FunAction -syystapahtumaan 22.8.2012. Syystapahtumaan osallistuu noin 900 koululaista, joten tilaisuus toiminnan mainostamiseen on varsin loistava! Näillä näkymin tulemme järjestämään kirjaston ständillä videokuvaus-mahdollisuuksia sekä arvonnan, jossa palkintona on 50€ lahjakortti Stadiumiin. Arvonnan avulla keräämme lapsilta ja nuorilta mielipiteistä siitä, minkälaista toimintaa ja tapahtumia he toivoisivat kirjastoilta.

Myllypuron mediakirjaston Skeittivideo-työpaja oli Helsingin kaupunginkirjaston osalta ensimmäinen Osaavat verkostot -hankkeen tapahtuma. Skeittivideo-työpaja järjestettiin kesäkuussa 5-19.6.2012 ja siinä oli kirjaston henkilökunnan lisäksi mukana koko joukko erinomaisia yhteistyökumppaneita.Vinkkejä antamassa oli alan pioneereja: Anssi Paukkunen (Suomen Rullalautaliitto RY), Vantte Lindevall (King Mole Productions, Lamina) ja Jarkko Poropudas (Happyhour Skateboards, Kontulan nuorisotila Luuppi). Lisäksi saimme työpajaan palkintoja skeittikauppa PONKESilta sekä maahantuoja OffConsultilta (Volcom ja Wht Moment).

Skeittivideo-työpaja oli suunnattu 10-17 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Kuvaamisesta heillä ei tarvinnut olla aikaisempaa kokemusta, riitti että mukana oli oma lauta. Tavoitteena oli, että työpajan aikana osallistujat pääsisivät skeittaamaan, kuvaamaan ja editoimaan.Työpajalla haluttiin tavoittaa lapsia ja nuoria, joita kirjaston perinteisemmät palvelut eivät välttämättä kiinnostaneet. Lisäksi työpaja soveltui loistavasti vastikään uusitun Myllypuron mediakirjaston profiiliin monipuolisesti erilaisia medioita sekä alan osaamista tarjoavana kirjastona.Helsingin kaupunginkirjastolle Skeittivideo-työpaja oli uudenlaista toimintaa, uusien yhteistyökumppaneiden kanssa.

Read More…

Osaavat verkostot -hankkeen työntekijät Anki Mölläri (Helsingin kaupunginkirjasto), Harri Pikka ja Elina Beekmann (Kouvolan kaupunginkirjasto) piipahtivat Tukholman erikoiskirjastoissa toukokuussa 15-16.5.2012. Tässä pieni kooste mitä matkalla nähtiin, kuultiin ja koettiin.

Idea Tukholman matkasta heräsi maaliskuussa 2012, keskusteltaessa yhdessä Kouvolan mediamajasta sekä muualla toteutetusta mediakasvatuksellisesta sekä nuoria osallistavasta toiminnasta. Kaija Fredrikson Helsingin kaupunginkirjastolta kertoi lastenkirjastotyöntekijöiden helmikuisesta matkasta Tukholman kirjastoihin ja ehdotti, että vastaava matka voisi olla erittäin hedelmällinen myös Osaavat verkostot -hankkeen näkökulmasta. Ideaan tartuttiin heti ja matkaan saatiin hankkeen ohjausryhmältä suostumus. Anki Mölläri ryhtyi kokoamaan matkan ohjelmaa ja ajankohdaksi valittiin toukokuu 2012. Tavoitteena oli poimia matkalta hyviä ideoita hankkeelle sekä siinä mukana oleville kirjastoille. Matkalle lähti mukaan myös Myllykosken kirjaston johtaja Eija Talvisto.

Read More…